Sivut

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Flashes of delight



Kuva: pinterest 

Tänään tuli yhtäkkiä sellanen olo, että haluun ehdottomasti ostaa muutaman kaktuksen kotiin tuohon ikkunalaudalle. Ehkä kaksi tai kolme kappaletta kaktusta.

Hassua, muistan kun joskus lapsena kaikilla oli kaktus ja mulla oli juurikin kolme erilaista kaktusta ja niille jopa oma kasvikaappi ikkunalaudalla.. En muista, mitä niille sitten mahtoi käydä. Pitkään sen jälkeen kuitenkin ajattelin, ettei kaktuksista oikein ole huonekasveiksi. Nyt kuitenkin tuntuu, että niiden aika taas on! Viime aikoina niitä on muutenkin tullut esille eri yhteyksissä. Ehkäpä joku kaktustrendi on alkamaisillaan.. Viikonloppuna taidan hankkia omallekin ikkunalaudalle muutaman kaktuksen kesän alkamisen kunniaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti