Onsdagsfika - kakkuja ja itsevarmuutta

Voihan keskiviikko sentään! On kyllä ollut monivaiheinen päivä. Tai ei oikeastaan vaiheiltaan vaan fiiliksiltä. Meillä on omat vuoroviikot, jolloin siivous on yhden henkilön vastuulla ja tälle henkilölle kuuluu myös keskiviikon kahvitarjoilun hoitaminen. Viime viikkoina on saatu hullun hyviä tarjoiluja ja tiistaiset kakut nostivat riman päätä hipovan korkealle. Lienee turha sanoakaan, että onnistuin luoda itelleni kauheat paineet yhdestä pienestä kahvihetkestä! Aamulla mietin, etten kehtaa viedä koko banaanikakkua töihin.. Koska mitä jos kaikki vihaisi sitä?? Haha nyt kyllä mietin, miten naurettava toi ajatus oli. Lopulta päädyin viemään kakun töihin ja ostin sen kaveriksi mansikoita ja vaniljakastiketta, siltä varalta ettei joku tykkäisi kakusta. Kahvihetken lähestyessä päätin leikata kakusta pieniä leivoksia, jotka koristelin mustikoilla ja mansikoilla ja kuinka kävi? No kaikki tykkäsi siitä, koko kakku meni parempiin suihin ja resepti laitettiin jakoon!

Kannattiko tehdä tästä taas niin iso numero? Melkein pilata oma päivä miettimällä, mitä jos kaikki vihaavat kakkua? :D joopa joo. Mietiskelin iltapäivällä, miksi täytyy olla niin epävarma tällaisissa asioissa. Nimittäin multa kysyttiin aamulla, oonko leiponut jotain kahville, johon vastaus oli jotakuinkin: noo joo leivoin jotain pientä, kokeilin vähän, en tiiä jos tykkäätte mutta saa nyt nähdä. Siis mitä?! Tuli kyllä tyhmä olo jälkikäteen. Ihan yhtä hyvin olisi voinut itsevarmasti ilmoittaa tehneensä terveellistä kakkua ja mansikoita. Tykkää ken tykkää. Tässä taas hyvä muistututs ja opetus. Kaiken tämän epävarmuuden jälkeen oli kyllä niin hyvä fiilis saada paljon hyvää palautetta, monta kertaa sain kiitokset kahvista ja monikaan ei uskonut, ettei kakussa ollut sokeria, vehnäjauhoja eikä voita. Sekä molemmat pomot että sellaiset tyypit, ketkä on taitavia leipomaan antoi kiitosta, joten lähdin töistä ihan eri mielellä kuin aamulla. Oikein naantalin aurinkona.

Epävarmuus on hassu asia. Yleensä en koe olevani mitenkään erityisen epävarma. Mutta heti, jos tiedän jonkun olevan parempi jossakin asiassa tai etten ole ihan varmalla maaperällä, epävarmuus iskee pahiten. Ja se jos mikä on ärsyttävää. Suoraan sanoen raivostuttavaa. Vaihtarina oleminen opetti älyttömästi itsevarmuudesta ja täällä Ruotsissa sitä saa koko ajan lisää. Tästä tämän päiväisestäkin oppi taas jotain. Olette varmasti kuulleet tämän: "Confidence is not "They will like me". Confidence is "I'll be fine if they don't"." Yhtä hyvä on mun mielestä tämä: "In a society that profits from your self doubt liking yourself is a rebellious act."

Itsevarmuus on myös sellainen asia, jonka kanssa voi tehdä töitä tietoisesti koko ajan. Asettamalla itsensä hankaliin tilanteisiin, uusiin tilanteisiin, tilanteisiin, jossa voi luottaa täysin vain itseensä ja siihen, että keksii kyllä keinot. Toisaalta itsevarmuutta voi harjoitella myös ryhmässä ja uskaltautua kysymään neuvoa ja näyttämään, ettei itse osaa kaikkea. Tämä on välillä tosi hankalaa! Yleisesti uskon epävarmuuden johtuvan siitä, että miettii mitä toiset sinusta ajattelevat tai siitä,  että pelkää tekevänsä itsestään pellen. Totuus kuitenkin on, että kaikkia kiinnostaa oma itsensä yleensä eniten. Kukaan ei loppu peleissä jaksa vartoa kovinkaan kauan toisten tekemiä asioita. Esimerkiksi täällä oon päättänyt, ettei haittaa, jos puhun väärin ruotsia, korjatkoon muut, jos sanon jotain täysin hullua. Tämän päätöksen jälkeen oon saanut niin paljon enemmän itsevarmuutta puhua! Toinen keino on, että jos hetkenkin miettii kehtaako jotain sanoa tai tehdä, päättää heti, että juuri se asia on juuri siksi pakko tehdä. Sekin oikeasti toimii, uskallatko kokeilla? ;)