Sivut

tiistai 12. toukokuuta 2015

Granada levererar

Täällä on alkanu viikko kuumissa tunnelmissa. Mittarit näyttää 38 astetta!! Wtf.. Toukokuun alku ja niin kuuma, ettei keskustassa ilma liiku mihinkään, ulos astuessa vastaan iskee kuumuusaalto ja pelkästään varjoissa on ok liikkua. Keskipäivällä ja ennen kuutta ei tietoakaan ihmisistä tai tuulesta.. Jos tuulee, niin se on kuin föönillä puhaltaisi. Koko kaupunki aivan autio turisteja ja vedenostajia lukuunottamatta. Eilen kärsin jostain nestehukasta jo kahden edellisen päivän jälkeen, vasta illalla oli sellanen olo että pystyi lähteä treenaamaan ja syömään. Viimeistään nyt on siestan tarkoitus sisäistetty!! Ja samoin toi espanjalainen ruokailuaikataulu. Ennen yhdeksää ei todellakaan voi edes ajatella ruokaa.



Päivän tukaluudesta huolimatta, on toi lämpö ihanaa! Selviytymisohjeet siihen on selvät: paljon vettä, hedelmiä ja jotain kevyttä suolaista (riisikakkuja), siestan aikaan lepohetki, kevyet vaatteet ja jos mahdollista karkumatka rannalle ;) ja jätskin syöminen!! Me mentiin eilen treenien jälkeen perinteisesti 100montaditokseen syömään ja sen jälkeen vielä jätskille. Illalla 23 aikaan hehe. Oli kyllä niin ihana mennä öisille jätskeille tyttöjen kanssa ja juoruilla niitä näitä. Juteltiin mm. tulevista euroviisuista ja siitä muinoin Turussa liikkuneesta hiipparista. :D Vaatetuksena toimi shortsit ja toppi, eli mahdollisimman vähän.

Oli muuten kiva treenata tässä kuumuudessa, vaikka salilla onneksi onkin hyvä ilmastointi. Cycling 45min kulutti yksinään 600kcal ja sen päälle vedettiin vielä puolen tunnin suspencion training TRX-nauhoilla.  Oon ihan hullaantunut noihin TRX-treeneihin, niillä saa niin paljon vaihtelua! Mietin jo pitäisikö ostaa omaksi sellaset.. Vois heittää ne aina jonnekin puunoksaan tai muuhun kiinni ja tehdä ulkotreenin! Huvittavaa on muuten myös se, et salilla seikkaillessa huomasin tällä hetkellä oma väri on tummempi kuin paikallisilla.. :D





2 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Huh huh, onpa siellä kuuma :-D

    therewillbesunshine-emilia.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitos! :) kiva kun tulit kommentoimaan! joo niinpä, nyt on melkeen liian kuuma jo :D

      Poista