Sivut

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Tuesday thoughts

Heloouu tsirbulat!

Maailman suurin huijaus on skipata luentoja, jotta voisi tulla kotiin opiskelemaan tenttiä varten. Kuka tosissaan pystyy oikeasti tekemään niin? Hahah en näemmä tänään ainakaan mä.. Tässä vaiheessa, kun koulussa on istuttu suurin osa elämää ja yliopistossakin monta vuotta, luulisi tietävän, että en oo niitä ihmisiä :D siitä huolimatta surutta skippasin toisen luennon ja tulin kaupan kautta kotiin mielessä ajatus opiskelusta. Ostin myös tosta lähikahvilasta tuoreita siemensämpylöitä kannustamaan tenttiluvuissa.. No arvaatte varmaan, että sämpylät on syöty ja tenttimuistiinpanot pysyneet kiinni. Sen sijaan on kovasti aikaa lukea blogeja, selata instagramia ja kirjoitella tätä! Torstaina odottelee siis eka tentti, ensimmäinen osa Enología y Gastronomía kurssin kokeesta eli viinitiedon osuus kyseessä. 

Aamulla kävin pitkästä aikaa aamuteeenamassa jokirannassa ja oli niin mukavaa. Kahdeksan aikaan oli jo 15 astetta, eli just täydellinen ilma. Sen jälkeen onneks sain hetken luettua ennen ensimmäistä luentoa, joten vielä on toivoa.. Oli muuten hiukan kiva, kun kävelin koulusta kotiin, niin joku turistiperhe tuli kysymään multa ohjeita! Hehe. Kysyin et puhuuko he mieluummin englantia ja sitte selitin menemään missä mitäkin on. #vainpaikallisjuttuja


Esta una gran broma que puedes omitir clases para ir a casa para estudiar.. No sé quién lo puede hacer, seguramente no yo.. :D he pensado que voy a estudiar para mi examen de Enología pero ahora solo he hecho cosas divertidas. Por suerte ya he estudiado un poco por la mañana despues el entrenamiento. Y tengo tiempo hoy por la noche y manana :D la universidad aquí esta un poco diferente que en Finlandia. En Finlandia tenemos más trabajos en casa y hacemos trabajos tambien durante las clases. Aquí los profesores son mas o menos los unicos que hablan y me parece que muchas veces hablan sobre cosas que no son importantes. Aquí a veces las clases no son muy utíles.. Mucha gente me ha preguntado sobre los estudios y la sistema de educación en Finlandia porque los son muy famosos por su calidad. Es verdad, tenemos una sistema brillante y utíl y depende a el trabajo que hacemos desde la infancia. Todos escuelas son uniformes y el Estado hace planes que las escuelas tienen que seguir. Pero tengo tambien una otra teoria. Es que en Finlandia un medio año tenemos mas o menos frio y oscuro, no hay otras cosas para hacer y por eso porque no podríamos estudiar tambien ;) jajaj.. Por ejemplo para mi es siempre muy dificil quedarme en casa para estudiar cuando hace sol y calor en primavera... Es impossible! :D pero en el invierno es casi facil..

En muuten oo varmaan koskaan kirjoitellut tuosta koulusta sen enempää.. Nythän olis hyvä aika ;) yliopisto on nimeltään Universidad de Granada ja opiskelen yksikössä Facultad de Economia y Empresariales. Kampusalue on Cartuja ja se sijaitsee kukkulan päällä ja on kauimpana oleva kampusalue. Hyvä puoli Cartujassa on, että sieltä onkin upeat näkymät kaupungin yli. Mulla on kolme kurssia: Marketing Electronico, Sosiología del consumo ja toi Enología y Gastronomia. Kaikkia on kaksi kertaa viikossa koko lukukauden ajan. Opiskelu on suurimmaksi osaksi pelkkiä luentoja, meillä ei ole paljon edes esseitä yms kotona tehtäviä juttuja. Joka kurssilla on ryhmätyö ja sosiologian kurssilla on myös kaksi yksilötehtävää, mutta ei tenttiä. Opiskelu on siis aika erilaista kuin Suomessa ja omasta mielestäni paljon tehottomampaa. Välillä professorit höpisevät todella turhista asioista ja oppilaat kysyvät pilkuntarkasti tyhmiä kysymyksiä ja usein vielä samoja monta kertaa, esimerkiksi kaikki tehtävänannot on selitetty jo sata kertaa. Oppilaat myös meluavat luennoilla ihan älyttömän paljon.. Ihan kuin joskus lukiossa tai yläasteella. Välillä on todella rasittavaa, koska yliopistossa on tottunut siihen, että vaikkei kiinnostaisi kuunnella niin ainakin kaikki on kohteliaasti hiljaa. Lisäksi mulla on myös espanjaa kielikeskuksessa, ja nää luennot onkin kivoja. Meitä on ryhmässä vain 10 ja opiskellaan aina vähän teoriaa, mutta opetellaan puhumalla ja käyttämällä kieltä.





Luulen, että syy siihen että suomalaiset on niin hyviä opiskeluissa ja koulujutuissa perustuu osittain siihen, että meillä ainakin puolet vuodesta on melko pimeää ja kylmä. Ei ole houkutuksia lähteä ulos tekemään kivoja juttuja, kuten rannalle, retkelle tai terassille. Silloin voi yhtä hyvin mennä kouluun ja tehdä kouluhommia. Miettikää vaikka kuinka paljon helpompi on keskittyä tehtäviin talvella kuin keväällä! Ainakin tällaiselle terassiluudalle kuin mä on ihan sula mahdottomuus keskittyä tietokoneen ääressä, jos tiedän et ulkona on a) lämmin b) aurinko c) mahdollisuus mennä terassille. Juttelin täällä just yhden kreikkalaisen kanssa, joka sanoi että hänelle on Kreikassa vaikea keskittyä kouluun, koska on niin paljon muuta tekemistä.. Joten tässä on yksi todiste tuohon mun teoriaan! ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti