Sivut

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Weekend in Lisbon

Lisbon calling! Matkaan lähdettiin torstaiyönä 24.00 aikaan kaksikerroksisella bussilla ja vastoin oletettua, kaikki onneksi halusivat yrittää nukkumista matkalla. Yritykset onnistuivat vaihtelevalla menestyksellä ja kuskin jännittävästä ajotyylistä huolimatta, saavuttiin Lissaboniin perjantaiaamulla yhdeksän aikoihin. Meille oli varattu hostelli melko keskustasta, Lisb'on Hostel oli paikan nimi ja tätäkin voin suositella rehellisesti kaikille Lissaboniin matkustaville! Sijainti hyvä, henkilökunta ystävällistä, huoneistot siistejä (vanha rakennus, eli korkeat huoneet) ja yllättävän hyvä aamupala kuuluu hintaan. Yleiset tilat oli tosi viihtyisiä ja keittiössä pystyi helposti tehdä ruokaa. Menisin uudelleen koska vaan!

Perille päästyä meillä oli aikaa siistiytyä hostellilla, minkä jälkeen lähdettiin koko loppupäiväksi kiertämään kaupunkia paikallisen oppaan kanssa. Lissabon on sekoitus monesta kaupungista, siellä ollessa voi kokea olevansa San Franciscossa, Riossa, Venetsiassa tai Pariisissa. Vaikka en oo missään noista kaupungeista ollutkaan, voin kuvien perusteella väittää näin ;) kaupunki oli jotenkin sadunomainen, ehkä juurikin tästä syystä, ja rakastuin paikkaan kyllä täysin! Kolme päivää ei riittänyt alkuukaan..








Ekan päivän iltana oltiin kaikki niin väsyneitä, ettei mitään järkeä. Osa lähti silti tutkimaan Barrio Altoon baareja, mutta ite jäin hostellille nukkumaan. Toisena päivänä, ruhtinaallisten kuuden tunnin unien jälkeen, oli aika kuitenkin herätä ja jatkaa tutkimusmatkaa. Suunnattiin kohti Sintraa, joka on kaupunki melko lähellä Portugalia ja yksi UNESCON maailmanperintökohteista. Sintra oli oikeasti ihan henkeäsalpaavan huikea paikka, satujen kaupunki. Suosittelen kaikkia menemään sinne. Satujen kaupunki se on siksi, että sieltä löytyy palatseja, puutarhoja, salaisia käytäviä, kierreportaita, pieniä huvimajoja, suihkulähteitä ja salaperäisiä polkuja. Ilmasto on vaihteleva, yllättäen voi alkaa sataa ja sitten taas paistaa aurinkoa. Meillä sää oli sumuinen, mikä vain lisäsi paikan salaperäisyyttä ja tunnelmaa. Historian oikein pystyi tuntea siellä. Korkealla vuorenhuipulla on maurien rakentama palatsi ja toisella huipulla Penan palatsi. Sintrasta löytyy myös upea puutarha, jossa on maanalaisia käytäviä ja maanalaisia torneja, suihkulähteitä, tekojärviä ja siltoja. Sintrassa ollessa oli sellainen olo, että oli saapunut Salaiseen Puutarhaan. Oonkin aika varma, että se kirja on saanut inspiraatiota Sintrasta. 





















Päivän päätteeksi ajettiin Cabo da Rocaan, paikkaan, jonka joskus luultiin olevan maailman läntisin kolkka. En periaatteessa yhtään ihmettele ajatusta, sen verran maailman äären tunnelman jylhät kalliot, tuuli ja aaltoileva meri nimittäin loivat sinne! Ilta huipentui upeaan auringonlaskuun. Oli aika huikea näky, kun aurinko pikkuhiljaa laski alaspäin ja tuli esiin pilvien takaa ja sen jälkeen jo katosikin horisontin taakse.






Koska lauantaina oli viimeinen ilta Lisabonissa, oli tietysti pakko katsastaa paikallinen yöelämä. Aika huikea sekin! :D käytiin nopeasti katsastamassa Barrio Alto (alue, jossa myös baarien ulkopuolella saa juoda), ostetiin kolmestaan yksi (1) maailman vahvin ja suurin mojito ja suunnattiin Kremliniin. Ilta oli aikamoinen kuten myös seuraava päivä kahden tunnin yöunien jälkeen. Aikaa yöuniin ei ollut, koska juhlat oli sen verran hyvät ja sunnuntaina haluttiin nähdä Belém, yksi Lissabonin kaupunginosista. Oon tosi iloinen, että jaksoin herätä, koska Belén oli aivan ihana! Harmittaa, ettei ollut aikaa oleskella siellä kauemmin ja vain rentoilla joen äärellä tai puistoissa. Niin tunnelmallinen ja kaunis paikka! Viideltä hypättiin kuitenkin taas bussin kyytiin ja otettiin suunnaksi koti Granadassa. Matka sujui yllättävän hyvin torkkuessa ja toisella silmällä katsoin myös pari leffaa, espanjaksi dubattuna toki.. Aamu neljältä oltiin perillä Granadassa ja lienee aika selvää, että maanantain luennot jäi meikäläiseltä kaikki väliin...








Aivan ihana reissu kaikenkaikkiaan ja Lissaboniin ihastuin kyllä ihan täysin! Ainoa miinus, joka reissusta jäi mieleen, oli vähäinen vapaa-aika ja se, että meitä oli niin jäätävä lauma.. Tuli vähän turisti olo eikä aikaa jäänyt sellaiseen hengailuun ja kaupungin fiilistelyyn, mistä ite tykkään eniten. Toisaalta, jos olisi fiilistelty enemmän, ei varmaan olisi nähnyt näin paljon kaikkea ja halusin kyllä nähdä kaikki edellämainitut upeaakin upemmat paikat! Toivottavasti kuvien ja kuvailun kautta tekin saatte ajatuksen siitä, miten taianomaisia paikkoja tuolla oli. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti